Taustatiedot

IBV Suomi Oy:n suunnittelema Påvalsbyn aurinkovoimahanke sijoittuu Kemiönsaareen Varsinais-Suomessa. Aurinkopuiston teho voi nousta yli 100 MW luokkaan. Toteutuessaan hanke tarkoittaa kymmenien miljoonien eurojen energiainvestointia Kemiönsaareen.

Hyvän auringonsäteilyn määrän ja alueen vahvan sähköverkon ansiosta kohde soveltuu erinomaisesti aurinkovoiman tuotantoon.

Suunnittelualue kattaa 225 hehtaaria. Alue on nykyisellään metsätalouskäytössä. Alueesta noin kolmasosa on hakattu, ja suuri osa metsästä, jota ei ole hakattu hiljattain, on taimikkoa. Alueella ei ole merkittäviä vesistöjä. 

Lopullinen alue määrittyy luontovaikutukset huomioiden, joten lopullinen paneelikenttä tulee olemaan pienempi kuin suunnittelualueen pinta-ala. Tarkempi ratkaisu selviää suunnitteluprosessin aikana. Alueen välittömässä läheisyydessä on hyvin vähän asutusta. Paneelikenttä kaavaillaan liitettäväksi kantaverkkoon läheiseen Fingridin sähköasemaan.

Nykytilanne

Kemiönsaaren kunta on päättänyt laittaa vireille Påvalsbyn aurinkovoimalan osayleiskaavan kesällä 2024. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on nähtävillä kunnan internetsivulla koko kaavoitustyön ajan.

Mitä aurinkovoimapuisto tarkoittaa paikallisesti?

Aurinkovoimahankkeet tuovat kunnille pitkäaikaisia, tasaisia, ennustettavia ja merkittäviä tuloja kiinteistöveron muodossa. Rakennusvaiheessa hanke tuo alueelle työtä ja työvoimaa niin itse rakentamisen muodossa, kuin esimerkiksi kysyntänä majoitus- ja ravintolapalveluille. 

Tuotantovaiheessakin työllisyysvaikutus on useita henkilötyövuosia vuodessa. IBV Suomi suosii hankkeissaan paikallisia, luotettavia ja ammattitaitoisia kumppaneita. Investoinnin ja työmahdollisuuksien lisäksi aurinkovoima auttaa sekä Suomea että kuntia saavuttamaan ilmastotavoitteensa ja tuo imagohyötyä.

Yhteystiedot

Anna Eriksson Hankekehityspäällikkö IBV Suomi Oy

Anna Eriksson
Hankekehityspäällikkö
IBV Suomi Oy
+358 40 537 7679
anna.eriksson@ibvogt.com

IBV SUOMI OY
Antinkatu 3 D, 00100 Helsinki
info@ibvsuomi.fi
Y-tunnus 3150647-7

Laskutustiedot 
Tietosuojaseloste
Evästeseloste