Aurinkovoimaloiden ammattilainen
Paikallisella asiantuntijuudella, kansainvälisen toimijan resursseilla
ibv suomi Oy
IBV Suomi Oy on aurinkovoimaloiden ammattilainen Suomessa. Olemme osa saksalaista ib vogt -konsernia, joka on kehittänyt aurinkopuistohankkeita vuodesta 2002 lähtien. Toimimme tällä hetkellä 40 maassa ja olemme toteuttaneet yli sata hanketta ympäri maailman.
IBV Suomen paikallinen tiimi koostuu uusiutuvan energian ammattilaisista, joilla on tukenaan kansainvälisen organisaation asiantuntemus ja verkostot.
Aurinkovoimahankkeiden edelläkävijä IBV Suomi suunnittelee aurinkovoimahanketta Saloon, Hevonpään kylään. Aurinkopuisto voi tuottaa sähköä jopa 10 000 kotitalouden tarpeisiin. Voimalan teho nousee 60 megawatin luokkaan. Toteutuessaan hanke tarkoittaa kymmenien miljoonien eurojen energiainvestointia Saloon.


IBV Suomi suunnittelee akkuvarastohanketta Tornioon Holmanmaan alueelle. Holmanmaan hankealue sijaitsee noin 15 kilometriä kunnan keskustaajamasta koilliseen. Keminmaan keskustaajama sijaitsee hankealueesta noin 10 kilometriä etelään.
IBV Suomi on suunnitellut akkuvaraston Uudenkaupungin Kalantiin. Hanke on myyty Renewable Power Capitalille alkuvuodesta 2024. Laitos tulee sijoittumaan Fingridin Uudenkaupungin sähköaseman lounaispuolelle, noin kolmen hehtaarin alueelle. Akkuvaraston suunniteltu teho on noin 50 megawattia ja kapasiteetti 50 megawattituntia.
IBV Suomi selvittää mahdollisuuksia rakentaa aurinkovoimala Satakunnassa sijaitsevaan Lappiin. Suunnittelualue sijaitsee Ojasuon entisellä turvetuotantoalueella ja on pääosin entistä turvesuota.
IBV Suomi suunnittelee aurinkovoimahanketta Varsinais-Suomessa Kemiönsaaren Påvalsbyhyn. Aurinkopuiston teho voi nousta yli 100 MW luokkaan. Toteutuessaan hanke tarkoittaa kymmenien miljoonien eurojen energiainvestointia Kemiönsaareen.

IBV Suomi suunnittelee aurinkovoimalaa Satakunnassa sijaitsevaan Ulvilaan. Suunnittelualue sijaitsee Kaasmarkun kylän pohjoispuolella ja on pääosin metsätalouskäytössä.
IBV Suomi suunnittelee aurinkovoimahanketta Orimattilaan Virenojan alueelle. Aurinkopuiston teho voi nousta yli 100 megawatin luokkaan. Tuotanto vastaa jopa 12 500 kotitalouden vuosittaista sähköntarvetta. Toteutuessaan hanke tarkoittaa kymmenien miljoonien eurojen energiainvestointia Orimattilaan.
aurinkovoiman hyödyt
Kestävä energianlähde
Aurinkoenergia on loppumaton, luotettava ja kestävä energialähde, jonka tuotto on hyvin ennustettavaa.
Päästötön tuotanto
Aurinkovoiman tuotanto ei aiheuta kasvihuonekaasupäästöjä, minkä vuoksi aurinkovoimalla on tärkeä rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä. Aurinkovoimalan toiminnasta ei myöskään synny pienhiukkas- tai muita haitallisia päästöjä.
Omavaraisuus
Aurinkoenergian tuotanto vähentää riippuvuutta fossiilisista polttoaineista ja parantaa Suomen energiaomavaraisuutta.
Taloudellinen tuotto
Aurinkovoimalan suunnittelu ja rakentaminen on nopeaa. Ympäristö ja maanomistajat hyötyvät aurinkoenergiasta pian rakennuslupien myöntämisen jälkeen.
>40
maata
>100
toteutettua hanketta
>2,2
GWp toiminnassa ja rakenteilla
>40
GWp suunnitteilla
MITEN MAANVUOKRAUS ETENEE?
Yhteistyössä kasvatamme omistamienne maiden tuottoa.
Etsimme suuria yhtenäisiä alueita, jotka voivat koostua useammista kiinteistöistä tai niiden osista. Voimme myös ostaa maata vuokraamisen sijaan.
Lue lisää Tuottoa maallesi -esitteestämme.
Yhteydenotto IBV:ltä tai maanomistajalta
IBV Suomi selvittää omistamanne kiinteistön soveltuvuutta aurinkoenergian tuotantoon.
Maanvuokrasopimus
Esiselvitykset osoittavat, että kiinteistö sopisi alustavasti aurinkoenergiakäyttöön. Maanvuokrasopimus allekirjoitetaan.
Hankesuunnittelu ja rakentaminen
IBV teettää tarvittavat selvitykset, hakee luvat ja vastaa voimalan sähköverkkoon liittämisestä. Tekninen suunnittelu, rakentaminen ja voimalan kunnossapito ovat IBV:n vastuulla.
Vuosittainen korvaus
Maanomistaja saa reilua korvausta maankäytöstä vähintään 40 vuoden ajalta. Vuokranmaksu alkaa, kun aurinkoenergian tuotanto alkaa.
ota yhteyttä
Projekti-integraatiopäällikkö
Puh. 045 132 6646
erja.cedercreutz@ibvogt.com

Hankekehityksen tiiminvetäjä
Puh. 0400 411 934
caroline.ekqvist@ibvogt.com

Hankekehityspäällikkö
Puh. 040 537 7679
anna.eriksson@ibvogt.com

Hankekehityspäällikkö
Puh. 044 7300 100
pietari.keskinen@ibvogt.com

Hankekehitysinsinööri
ines.ainjarv@ibvogt.com

Maanhankintapäällikkö
Puh. 040 913 2740
minna.niemi@ibvogt.com

Maanhankintapäällikkö
Puh. 0400 471 040
erik.lonnfeldt@ibvogt.com

Analyytikko

yhteydenottolomake
Ota rohkeasti yhteyttä, jos olet kiinnostunut hyödyntämään maatasi aurinkoenergian tuotantoon tai jos sinulla on kysyttävää projekteistamme. Jätä yhteystietosi alle, niin olemme sinuun yhteydessä!
Etsimme aurinkovoimaprojekteillemme ensisijaisesti peltoa tai muuta suhteellisen tasaista maata. Toteutamme aurinkopuistomme lähtökohtaisesti usean maanomistajan kanssa, sillä projektit tarvitsevat toteutuakseen kymmeniä hehtaareja suhteellisen yhtenäistä maa-aluetta. Ota rohkeasti yhteyttä, jos maidesi hyödyntäminen aurinkovoiman tuotantoon kiinnostaa ja sinulla on vähintään 10 hehtaaria sopivaa maata enintään muutaman kilometrin etäisyydellä pääsähkölinjasta (110 kV) tai sähköasemasta.
Lisätietoja voit lukea IBV:n Tuottoa maallesi -esitteestä (linkki PDF-tiedostoon).
Jätä meille yhteystietosi, niin palaamme asiaan.
Osoite
Antinkatu 3 D
00100 Helsinki
Sähköposti
info@ibvsuomi.fi
IBV SUOMI OY
Antinkatu 3 D, 00100 Helsinki
info@ibvsuomi.fi
Y-tunnus 3150647-7